”Niin syvään et sylykäse, ettei sylliis nouse”

Uusi eturistiside on jo täyttänyt puoli vuotta. Synttärit jäi kylläkin pitämättä.

On syytä tehdä vähän inventaariota. Alun perin ajattelin, että kirjoitan tätä blogia ½ vuotta. Ortopedi sanoi, että siinä ajassa polvi olisi toipunut hyvälle mallille ja eturistiside kestäisi tehdä kaikkea tavallista.

Ikäväkseni pitää todeta, että polvi ei ole vielä entisellään. Se kipeytyy rasituksessa, varsinkin jos on paljon rappusissa kulkemista. Ihan kuin nivelpinnat olisivat jotenkin kovia ja luonnollinen nivelen voiteluaine ei toimisi tai sitä olisi liian vähän. Polvi tuntuu myös ojentuvan liikaa ja lihakset takaa pohkeesta tuntuvat jotenkin omituisilta. Sisäsivulta, kai siitä, mistä sivuside venähti lihakset kipeytyvät. Reisilihas on edelleen ohuempi kuin toinen.

Hoh-hoijjakkaa. Tulipas valitusvirsi. Niin asiat nyt kuitenkin ovat.

En kyllä olisi uskonut, että tästä tapaturmasta tulee näin pitkäpiimäinen juttu. Kaipa se on niin, että toipuminen ottaa aikansa erityisesti, kun ikäkin on jo ehtoopuolella ja uudistuminen on hidastunut.

Mieleen pyrkii kaikenlaista

Olen mielestäni positiiviseen taipuvainen ihminen. Välillä on kyllä alkanut hiipiä mieleen ikäviäkin ajatuksia, kuten, eikö tämä jalka tule tämän paremmaksi enää. Ja mitenkähän tällä tallustellaan metsässä ja epätasaisilla poluilla.

Sitten muistan, että jos olisin joutunut odottamaan leikkausta julkisen järjestelmän kautta, tuskin olisin vielä edes päässyt operaatioon. Ensiksi olisi pitänyt saada lähete sairaalaan, odottaa polivuoroa ja sen jälkeen ½ vuoden kuluessa olisi leikkausvuoro koittanut. Onneksi oli oma tapaturmavakuutus.

Aina ei pysty, vaikka olis melkein pakko

Toipumista on varmasti hidastanut myös se, että olen sairastellut muutenkin todella paljon kaikenlaista syksystä lähtien. Sairastelu on ollut miulle outo olotila, kun yleensä olen terve. Nyt yksinkertaisesti ei ole ollut riittävästi voimia tehdä monta kertaa viikossa esim. tunnin treenejä tai edes kirjoittaa tätä blogia. Kuntopyörää olen koettanut säännöllisesti polkea ja sehän on yksinkertaista kun pyörä on olohuoneessa.

Kuntosalilla en ollut ennen viime kuuta käynyt koskaan, sillä niitä olen vierastanut, eikä ole ollut erityistä tarvetta treenata. Olen ollut suhteellisen hyvässä kunnossa muutoinkin. No, nyt salilla on käyty muutamia kertoja tyttären opastuksella.

Eipä se niin kamalaa ollutkaan, vaikka koko touhu ja laitteet ovat hirmu pelottavia.

Tytär sanoikin, että mie hermoilen enemmän kuntosalille lähtemistä kuin ulkomaan matkaa. Ja se on totta. Niin kyllä tein. Koska tahansa voisin lähteä ulkomaille ilman sen kummempia miettimisiä ja hermoiluja. Puolessa tunnissa tavarat olisi pakattu. Reissussa ei mitenkään haittaa, jos en tiedä, miten käyttäytyä tai pukeutua. Paitsi, että nyt pitäisi miettiä, minne voi lähteä tällä koivella. 

Aika jännää on ollut löytää tuollaista epävarmuutta itsestä näinkin yksinkertisessa asiassa. Ehkäpä miun on nyt ollut syytä kokea heikkoutta monella tavoin. 

No varusteiksi kuntosalille siis ei tarvittu muuta kuin verkkarit, t-paita ja sisäkengät. Kengät unohdin heti toisella kerralla ja sukkasillaankin pärjäsi. Olisihan niitä kaikenmaailman teknisiä asusteita, jotka kuivahtavat nopeasti ja tuntuvat miellyttäviltä iholla. Vaan, enpä mie niitä ole tarvinnut.

Osa kuntoiluvehkeistä näytti tutulta fysioterapiasta ja niistä sitten aloitin. Ekaksi kyllä lämmittelin kuntopyörällä. Kolmannella kerralla uskaltauduin kokeilemaan soutulaitetta lämmittelyyn ja se oli mukavan tuntuinen vekotin. Vähitellen uskaltauduin kokeilemaan uusia laitteita tyttären opastuksella.

Joopa, muistelen joskus lähes pilkalliseen sävyyn ajatelleeni, että minua ei kuntosalilla tulla näkemään.  Se oli  vuosia sitten, silloin, kun kuntosaleja alkoi putkahdella joka kylään. Taisin tuolloin pitää kuntosalilla käyntiä vähän elitistisenä harrastuksena.

Mummon sanonnat on monesti käyneet toteen ja tähän kohti sopii seuraava: ”Niin syvään et sylykäse, ettei sylliis nouse”. Syliin tuli sylkäisy - sinne se salille tieni vaan käy. 

Nyt miulla on hankittuna jo kuntosalikortti…ja mietin seuraavaksi teettäisinkö fysioterapeutilla miulle oman kunto-ohjelman. Oikeastaan sellainen pitäisi miusta kuulua jatkohoidoksi tässä vammassa. Olisi hyvä, jos fysioterapeutti voisi lähteä mukaan salille ja auttaa alkuun laitteiden kanssa. Kynnys madaltusi miun kaltaisilta mameroilta. 

Tyttärelle kuuluvat suuret kiitokset tsemppauksesta! Tänäänkin sain jalkakyykkyhöykytystä kahteen otteeseen. 

Polven kuntoutusta on jatkettava. Ehkä mie sitten jatkan tätäkin blogia vielä.