Vesipedon kanssa Vesikossa

Sain 12-vuotiaan kummipoikani syyslomalla vieraaksi pariksi yöksi. Tiesin, että hän on intohimoinen vesipeto ja niinpä oli helppo tehtävä houkutella hänet kanssani uimahalliin. Päätimme mennä Joensuun Vesikkoon, koska siellä tulee harvemmin käytyä.

Kummipoikani sukelteli, laski liukumäestä ja polasi siellä malttamatta käydä välillä edes lämmittelemässä.  Erityisen hauskaa hänestä oli hyppiä pomppulaudalta. Se olikin hänelle uusi kokemus ja oli ihanaa seurata, miten hän nautti siitä.

Mie treenasin jalan lihaksia eri tavoin vedessä. Seinämissä olevat vesisuihkut antoivat hyvää vastusta ja niillä pystyi tekemään samantapaisia harjoituksia kuin kotona kuminauhalla. Varsinainen uiminen ei tuntunut mitenkään miellyttävältä, sillä potkaisu teki kipeää ja sammakkoa uidessa polveen tuli kierrettä. Tein sitten harjoituksia muulla tavoin esim. roikuin reunaköydessä ja venytin pohkeita seinää vasten sekä punnersin jaloilla ja ”poljin tyhjää”.

Aaltokoneen käydessä pystyi hyvin kokeilemaan tasajalkahyppimistä altaan pohjassa. Se sujui hyvin. Kokeilin myös kyykkyasentoa ja sekin onnistui. Muutenhan kyykkyasento ei vielä olekaan sallittu.

Uskon, että vesivoimistelu, erityisesti vesijuoksu, olisi sopivaa ja veden luonnollinen vastus tosi hyvä jalalle.  Taidan vain olla sen verran laiskistunut, että saunan jälkeen pistän niin mielelläni yöpuvun päälle. Talviaikaan saunasta kylmään autoon lähteminen ei houkuttele.  

Tämä oli kuitenkin mukava 2,5 tunnin reissu. 

Lopputarkastus läpäisty!

Polvileikkauksesta on 7,5 viikkoa ja kävin lopputarkastuksessa ortopedillä Terveystalolla. 

Lääkärini oli oikein tyytyväinen toipumiseen ja polven liikkuvuuteen. Kuntoutuminen sujuu kuulemma hyvin. Reisilihas on vähän ruipelo (lääkärin käyttämä sanonta), mutta alkaa kohentua, kun voimaharjoittelu on päässyt käyntiin. Viime viikollahan sitä vasta olikin lupa aloitella.

Polvinivelessä on vielä vähän ylimääräistä nestettä, mutta sekin on sallituissa rajoissa. Kaikki oli siis kohdallaan tutkimuksissa, joiden tulokset lääkäri lupasi toimittaa vakuutusyhtiöön sähköisesti. Halutessani voisin käydä vielä vastaanotolla puolen vuoden kuluttua leikkauksesta. Erityistä tarvetta siihen ei kuitenkaan tunnu olevan.

Seuraavaksi pääsin puhumaan muutamista mielessä pyörineistä asioista.

Kerroin omana kokemuksenani kotihoitoa tukevan kehittämisidean. Hoitaja voisi soittaa noin viikon kuluttua operaatiosta ja varmistaa kotihoidon sujumisen. Omahoidon toteutuminen alusta saakka on todella tärkeää kuntoutumisen kannalta. Kaikki eivät kuitenkaan ole tottuneita lukemaan kirjaimellisesti saamiaan ohjeita tai ne saattavat jäädä muiden papereiden kanssa odottamaan myöhempää tarkastelua. Operaation jälkeisessä lääke+kiputokkurassa suullisesti saatujen ohjeiden muistaminen myöhemmin on vaikeaa – tästä on olemassa tutkittua tietoa. Fysioterapeuttini painotti juuri ensimmäisten viikkojen merkitystä liikkuvuuden kannalta. Kerroin saman toiveen myös vastaanotossa olleelle sairaanhoitajalle, joka lupasi viestittää siitä leikkaussalin vastaavalle hoitajalle.

Olin netistä lukenut, että jotkut epäonniset olivat kohdanneet eturistisiteen katkeamisen useamman kerran. Halusin tietää, olisiko riski siirrännäisen katkeamiseen paljonkin suurentunut. Lääkärini kertoi, että yleensä nämä vammat sattuvat voimakasenergisissä urheilulajeissa, kuten jalkapallossa tai laskettelussa. Ja toki siellä uusiutuminen on mahdollista. Taidan olla aika hyvin turvassa J

Minua kiinnosti myös, onko nivelkulumisen riski suurentunut eturistisiteen korjaamisen jälkeen. Niin kuulemma on jo siitäkin syystä, että vamma ylipäätään on sattunut. No tämän tiedon kanssa pystyn hyvin elämään.

Kolmas kysymys on oikeastaan tyttäreni esittämä. Miten siirrännäinen, joka irrotettiin toisen lihaksen jänteestä, kestäisi elävänä toimittaessaan uutta virkaansa? Lääkärini kertoi, että noin vuoden kuluttua leikkauksesta magneettikuvissa on todettu siirrännäiseen kasvaneen omaa verisuonitusta. Vautsi! Luotan siihen, että omankin kehoni on noin hienosti toimiva.

Lopuksi halusin vielä kiittää lääkäriä ensimmäisestä tapaamisestamme. Polveni oli tuolloin todella kipeä ja miulla oli tunne, että lääkäri tutki polven tuottaen mahdollisimman vähän kipua. Halusin kiittää häntä asiantuntevista ja lempeistä otteista. Siispä tein niin kuin halusin ja kiitin!

Hymyssä suin sen tapaamisen voimme päättää molemmat.

Pitkän päivän illassa…

Kuvat kertovat tuloksen 10 tunnin päivästä ilman jalan koholla pitämistä.
7 viikkoa ACL-operaatiosta takana. 

Nilkan turvotus edestä

Nilkan turvotus takaa

Eipä siitä sen enempää. 

Lähden nostamaan kintun seinälle.

Lihasten metsästys

On kulunut 6,5 viikkoa operaatiosta ja miun neljäs fysioterapiakäynti oli tänään. Ensin mitattiin jälleen polven koukistuskulma selällään hoitopöydällä, joka oli 132 astetta aktiivisesti ja 142 astetta avustaen.

Suurempaa kiristystä polvessa ei enää tunnu. Sen sijaan hankaluus oli edelleen pohkeessa, joka jumittaa. Olen venytellyt pohjetta lukuisia kertoja päivittäin, mutta se tepsi toivotulla tavalla. Sovittiin, että tunnin tapaamisen loppuun varataan aikaa, jolloin hoitajani koettaa saada pohjetta rennommaksi.

On kulunut riittävästi aikaa ja polven liikkuvuudessa saavutettu taso, jolloin siirrytään voimaharjoitteluun. Nyt se sitten alkaa, kadonneiden lihasten metsästys. Passiiviliikkuja ja kuntoutuminen, mitähän siitäkin tulee? 

Tällä kerralla tein kolme 15 punnerruksen sarjaa jalkaprässillä 30 kilon painolla molempia jalkoja käyttäen. Tärkeää oli pitää polvet asennossa ilman kiertoliikettä ja tehdä liikkeet hitaasti ja halliten. Miusta se sujui oikein hyvin.

Sain uusia harjoitteita kotiin, muun muassa askelkyykkyä voisin tehdä. Kuminauhalla tehtävät harjoitteet eteen, taakse ja molemmille sivuille harjoiteltiin.  Voisin lisätä kotona vastuksen kuntopyörällä polkemiseen. Pitkä alamäkiajelu oli siis vihdoin lopussa. Voisin aloittaa harjoittelun myös crosstrainerilla.

Lopuksi pohjetta pehmittävässä hieronnassa löytyi tosi imakan makeita kipupaikkoja. Hoitaja tosin arveli, että niitä löytyisi varmaan toisestakin pohkeesta. Se jätettiin kuitenkin rauhaan. Keskityttiin leikattuun jalkaan ja sen pohkeen kireyksiin. Sovittiin, että seuraavalle viikolle varataan myös aika, johon sisällytetään samanlainen käsittely.

Ostin vielä lähteissä kuminauhan kotiin. Pähkäiltiin, että sininen olisi vahvuudeltaan sopiva miun jalalle.

No siinähän tuota ohjemaa onkin. Miustahan taitaa tätä menoa tulla terve aktiiviliikkuja…

6. viikko operaatiosta alkaa

Viikko sitten ajattelin, että nythän tämä kuntoutuminen alkaa alun hitauden jälkeen edistyä tosi hyvin. Tuntui, että kävely on melko sujuvaa ja polven liikkuvuus paranee joka päivä pikkuisen.

Yksi harjoituksista on kyykistys ensin 60 astetta ja nyt jo 90 astetta polvia koukistaen. Päätin tehdä sitä katkomalla sirpillä kukkapenkistä perennoja. Se onnistui miusta oikein hyvin ja oli mukavaa olla ulkona, kun sääkin oli syksyisen raikas. Vajaa tunti sitä hommaa oli kumminkin riittävästi. 

Kokeilin myös jalan nostoa kilon paino nilkassa. Istuin tuolissa ja nostin jalkaa vaakatasoa lähelle pitäen reiden tiiviisti alustalla. Se liike ei tuntunut oikein mukavalta, vaan jotenkin niveleen tuli liikaa venytystä. Lopetin lyhyeen kokeiluun sillä kertaa. Illalla demonstroin puolisolle, miten jalkani menee hienosti miltei yhtä koukkuun kuin toinenkin.

Kaksi seuraavaa päivää olivat tosi kurjia. Tuntui kuin nivelessä olisi ollut jotain pois paikoiltaan tai jotenkin hankauksissa. Aloin heti syytellä itseäni. Teinkö jotain liikaa tai jotain epäsopivaa? Luin kaikki saamani ohjeet jälleen kerran läpi ja huomasin, että ihan oikein olin ohjeita noudattanut.

Päätin sitten pitkästä aikaa ottaa yöksi särkylääkkeen ja oikein Pancodin. Järkeilin, että se voisi saada polveni rentoutumaan. Jos siellä olisi jotain hankauksissa, rentous voisi päästää sen irti. Ja niin se tekikin. Seuraavana aamuna käveleminen oli taas sujuvampaa.

Soiteltiin fysioterapeutti ystäväni kanssa ja kerroin polven viime vaiheista. Ystäväni antoi miulle uuden käsitteen, healing peak. Suomeksi sille kuulemma on vaikea löytää hyvää käännöstä. Tarkoittaa jotain sellaista, että suoraviivaisesti etenevän toipumisen jossain vaiheessa tulee sekä fyysinen että mielen ”takapakki”, jolloin meinaa vallata epäusko. Eikö tämä nyt paranekaan, mikä tässä nyt oikein jumittaa ja teinkö jotain väärin, olivat miun ajatuksiani. Jotenkin siinä kai mieli ja keho hakevat tasapainoa ja sitten taas homma edistyy. Näitä kohtia toipumisessa voisi ystäväni mukaan tulla vielä myöhemminkin.

Tuntui mukavalta uskoa tuohon ajatukseen. Selitys tasanteeseen olikin luonnolliseen toipumisprosessiin kuuluva juttu. Meneekö se sitten vähän niin kuin lasten kehittyessä? Välillä mennään kovaa vauhtia eteenpäin ja sitten on tasannevaihe, joskus takapakkiakin.

Nyt toipumisessa mennään taas eteenpäin. Tällä hetkellä polvi tuntuu oikeastaan aika mukavalle. Epämukavuus on pohkeessa, joka ahkerasta venyttelystä huolimatta tahtoo krampata. Pohjelihas on ihan pinkeänä. Mobilaattia siihen olen hölvännyt ja itse hieronut. Ylihuomenna on fysioterapia. Toivotaan, että siellä keksitään jotain lievitystä pohkeen jumiin. 

Kirjeeni on luettu

Sain tänään kirjeen GlaxoSmithKline lääketehtaalta. Olivat vastaanottaneet 2.10.12 lähettämäni reklamaation viallisesta lääkkeestä ja kiittivät havainnollisesta kuvasta. Ovat välittäneet tapauksen tehtaalle. Haluavat siellä saada pakkauksen ja vajaat tabletit tutkittavaksi.

Voisin lähettää lääkkeen ja purkin vastauslähetyksenä ja tarvittaessa olla yhteydessä sähköpostilla tai puhelimitse heihin.

Pahoittelivat vielä aiheutunutta vaivaa.  

Mitenkähän mie nyt oikein tekisin? Lääkkeet pitäisi säilyttää alkuperäispakkauksessa ja joutuisin nyt purkin lähettämään sinne. Kaipa mie sitten etsin jonkun korvaavan purkin lopulle Pandoleille ja kirjoitan siihen vanhenemis- ym. tiedot lääkkeestä.

Lähetän sen yhden viallisen tabun heille yksinään purkissa. Mielenkiintoista on seurata, miten homma etenee. Mitenkähän he selvittävät asiaa ja kuulenko asiasta enää tämän jälkeen? 

3. fysioterapiakäynti ja 1. puhelu Kelalta

Puolitoista viikkoa edellisestä fysioterapiakäynnistä ja tänään sain kuulla suotuisasta edistymisestä. Neljän viikon harjoittelu on siis tuottanut toivottua tulosta. Itse sitä onkin toisi vaikea arvioida, kun ei ole vertailukohtaa.

Kuntopyörällä aloitettiin tällä kertaa ja se sujui jo paremmin – liike kuulemma ei lähtenyt enää lonkasta vaan reidestä, niin kuin pitkin. Olen kyllä huomannut kotona, että polkeminen sujuu ihan hyvin. Alussa se oli tuskaa ja tuntui, ettei siitä tule mitään. Helppoa olisi ollut jättää tekemättä. Kyllä tämä kuntoutus oikeasti vaatii tahdonlujuutta ja motivaatiota.

Puhuimme tänään fysioterapeutin kanssa alkutilanteestani, jolloin sain jalan täysojennukseen ihan hyvin. Sanoin, että heräämön hoitaja korosti asiaan niin, että se jäi mieleen, vaikka olinkin aika tokkurassa operaation jälkeen. Fysioterapeutti oli huomannut niiden, jotka saavat ohjeet heti leikkauksen jälkeen, olevan ensimmäiselle kuntoutuskäynnille tullessaan yleensä huonommassa tilanteessa kuin niiden, jotka ovat saaneet kotihoito-ohjeet leikkausta seuraavana päivänä fysioterapeutilta.  Lyhytkirurgialla on puolensa. Sehän voi tulla kalliiksi, jos kotihoito ontuu ja sairausloma pitkittyy sen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa niveleen jää liikerajoitus tai vastaava, joka saa aikaan kulumavian ja sitten ollaankin matkalla kohti proteesia. Toivottavasti joku on tutkinut asiaa ja varmaan onkin.

Hurjan tärkeät ainakin miulle ovat kirjalliset ohjeet. Niistä voi tarkastaa, mitä milläkin viikolla on lupa tehdä, ettei aiheuta vahinkoa ja toisaalta tulee edistyneeksi oikeassa rytmissä.

Mittaustulos aktiivisessa polvenkoukistuksessa oli kasvanut puolessatoista viikossa 122 asteesta 130 asteeseen. Tätä mitattiin niin, että istuin hoitopöydällä ja pistin polvea koukkuun niin paljon kuin sain. Passiivinen polven koukistus mitattiin päinmakuulla ja se oli 145 astetta. Kuulemma erittäin hyvä.

Eilisen kaltaisia sienireissuja hoitajani ei silti suositellut. Tasapainolautaharjoitteluakin kannattaisi tehdä seinästä kiinni pitäen. Taisin mennä vähän asioiden edelle. Sienireissua en kyllä kadu yhtään. 

Mietittiin, mitä voisin tehdä turvotukselle. Kuutionmallista tyynyä voisin koettaa. Se tukisi pohjetta alapuolelta, jonne turvotus nyt tuntuu eniten kertyvän. Lymfahoitoa olen kahdesti ottanut ja vielä yksi käynti on varattu. Ehkä sekin auttaa.

Terapeuttini halusi myös kuulla, miten yöt sujuvat nykyisellään. Muutamana yönä olenkin nyt heräillyt enemmän. Asennonvaihto herättää, sillä kylkiasennossa polvien välissä on vielä pidettävä tyynyä, muuten paineen aiheuttama kipu herättää. Tyynyä pitää siinä vaiheessa asetella. Yöllä turvotus laskee ja siitä seuraa 1-2 veskireissua. Voisin kokeilla nukkua polvituen kanssa, jos se takaisi yhtäjaksoisemmat unet. Niin ja kai sekin vaikuttaa, etten ole enää säännöllisesti ottanut särkylääkkeitä. Voisinhan mie sitäkin konstia yöksi koettaa.

Kaksi seuraavaa viikkoa (viikot 5.-6. leikkauksesta) vielä mennään omatoimisesti liikkuvuusharjoittelua ja sen jälkeen aloitetaan kadonneiden lihasten metsästys terapeutin opastuksella.

Oli kyllä mukavaa kuulla hyviä uutisia.

Kelalta soitettiin

Olin Kelalle ilmoittanut tehneeni 10 tuntia työtä sairauslomalla kolmen viikon aikana. Halusivat nyt tietää, olinko ollut töissä yhtenä päivänä ja olinko tehnyt tavanomaista työtäni. Kävin puhelun aikana oikein ääneen nauramaan, vai vielä olisin aloittanut jotain uusia hommia. Hah-hah. 

Kyllähän tämä on mennyt perumisten ja väliin jättämisten parissa. Ei kunto vielä kestä koko päivää tekemään. Muutamia työnohjauksia olen pyrkinyt tekemään, jotta ei jäisi monta tapaamista peräkkäin pois.  

No se on Kelan työtä kysellä ja tarkistaa ettei tule väärinkäytöksiä. Kukapa sitä haluaisi maksaa takaisin virheellisin perustein tullutta sairauspäivärahaetuutta? En mie ainakaan. Lupasin lähettää kirjallisen selvityksen, josta ilmenevät päivämäärät, jolloin tein töitä ja kuinka monta tuntia oli työnkesto/päivä. 

Tasapainoilua

Tasapaino on ollut ajatusten ja liikkumisen keskiössä tapaturmasta lähtien. Pystyasento tuntuu vieläkin vähän huteralta. Seisomiseen ja kävelyyn on keskityttävä. Normaalioloissa nämä toiminnot sujuvat automaattisesti, ilman erityishuomioita. Voisin väittää, että yleensä miulla on kohtuullisen hyvä tasapaino.

Tosiasianhan on, että jo niinkin pieni asia kuin sormen vamma vaikuttaa tasapainoon ja kaatumisia tapahtuu helpommin kuin terveenä. Luonnollista toki on, että jalan tapaturman kyseessä ollessa tasapaino heittää. Silti hämmästelen, miten paljon liikkumiseen on keskityttävä. Huomio kääntyy itseen päin ja tuntuu, että tärkeiden, tarkkailtavien asioiden piiri ympärilläni pienenee. Toki kyse on ihan perustavasta tarpeesta, turvallisuudesta. Lisävammoja pyrkii välttämään ja motivaattorina toimii itsesuojeluvaisto, joka kehottaa väistelemään kipua.

Katseen suuntaaminen kohdistuu lähelle – alussa suunnilleen askeleen mitan päähän. Sisätiloissa kotona ja sileillä pinnoilla on tietysti helpompaa. Homma vaikeutuu välittömästi kynnysten ja joskus mattojenkin kohdalla ja erityisesti portaissa. Kotioven ulkopuolisessa maailmassa haasteet lisääntyvät välittömästi ja tarkkuutta vaaditaan roppakaupalla lisää.  

Olen myös huomannut, että aamuisin liikkuminen alkukankeuden jälkeen sujuu paremmin kuin väsyneenä, jolloin lihasten hallinta tahtoo herpaantua. Näin käy myös, jos en ole muistanut levätä ja pitää jalkaa kohoasennossa riittävästi. Eilen illalla menin ensimmäistä kertaa entisöintipiiriin, josta olen kaksi ensimmäistä kertaa pinnannut, niin kuin yksi kurssilainen jo pihalla miulle turhia kursailematta ilmaisi. Puolessa välin kolmen tunnin kokoontumista piti luovuttaa, sillä en jaksanut seisoa pitempään ja kipua alkoi tulla. Ehkä sitten ensi viikolla tämäkin homma onnistuu paremmin.

Tasapainoiluahan tämä tuntuu olevan monin puolin sen suhteen, mitä pystyn tässä toipumisenvaiheessa tekemään.  Valtakunnassa käydään parasta aikaa kiivasta keskustelua ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuudesta. Radiosta kuulin yhden soittajan puheenvuoron asiasta. Hän sanoi, että sairastelua parhaiten ehkäisee yrittäjäksi ryhtyminen.

Olen ollut sairauslomalla 14.8.12 alkaen ja sitä jatkuu 4.11.12 saakka. Olen tässä pikkuhiljaa kokeillut tehdä pienesti töitä, 1-2 tuntia muutamana päivänä viikossa. Tasapainoilen sen suhteen, mikä on itselleni kuntoutumisen suhteen hyväksi ja toisaalta, miten voisin turvata alkaneiden prosessien etenemisen asiakkaitteni tilanteissa.

Kaipa asia saisi toisenlaisen luonteen, jos olisin palkansaaja. Aika vaikea voisi olla sairauslomalta osa-aikaisesti työhön palata, vaikka haluaisikin. Yrittäjällä se onnistuu. Kelalle pitää tietysti ilmoittaa, minkä verran töitä on tehnyt ja siellä he sitten laskevat vaikutukset sairauspäivärahaan sen perusteella.

Tasapainolautailua
Kuvasta näkyy myös siistit haavat ja
kuinka kiristämättömömiksi mainostetut
sukat jättävät jälkensä 

Aloin harjoitella tasapainolaudalla tällä viikolla. Se tuntuu aika helpolta. Kokemuksen rohkaisemana menin tänään 50 metrin päähän metsään varmaan kantarellipaikkaani. Oli ehkä vähän liian vaikea tasapainoharjoitus. Sammalikossa en oikein osannut arvioida maaperän monttuisuutta ja pari kertaa leikattu jalka humpsahti vähän kipeästi syvemmälle kuin ennakoin. Pitempiaikaista särkyä ei kuitenkaan tullut, ehkä löydetyt kantarellit ja ihana metsän tuoksu veivät sen mennessään.

Huomenna menen fysioterapiaan ja tunnustan tekoseni. Parhaassa tapauksessa saan luvan mennä uudelleen metsään. Tänään kannatti kuitenkin käydä. 

Ruskan värjäämä metsä lisäsi mielen tasapainoa mukavasti ja kyllä ne sienetkin hyvälle risotossa maistuivat. Mineraalit rakentavat kudoksia ja silleen.  

Lääkettä kadoksissa

Panadol-purkki tuotti yllätyksen: käteen tipahti nyrsityn näköinen tabletti. Enpä ole aiemmin moiseen törmännyt, vaikka olen aikoinaan sairaanhoitajan töitäkin tehnyt yli 20 vuotta.

Kuka tästä purasi? 

Uteliaisuuttani tyhjensin koko purikin sisällön pöydälle. Jospa puuttuva palanen löytyisi sieltä. Mutta eipä ollut muruja purkin pohjallakaan. 

Eihän tuo nyt miulle mitenkään vaarallista ole, jos hieman vaikuttava ainetta särkylääkkeestä puuttuu. Jossain muussa dropissa olisi toisin. Taidan kuitenkin lähettää lääkefirmaan kuvan tabletista purkista löytyvän eränumeron kera ja odotella, miten siellä reagoidaan asiaan.