lauantai 18. elokuuta 2012

Pari huonoa ideaa


Viinimarjat piti kerätä ja tänä vuonna niitä oli tosi paljon. Mehut keitän yleensä ulkohellalla ja siellä pitää tietysti juosta puita ja marjoja lisäämässä sekä mehua laskemassa vähän väliä.  Tytär on lomalla ja sitä juoksuhommaa hoiteli. 

Ajattelin voivani seisoa pensaassa auttamassa keräämisessä. Miehän siis saan varata jalalle. Sauvat ovat ulkona kyllä tarpeen epätasaisella maalla ja pitemmällä matkalla. Olen oppinut aika hyvin pitämään jalan kävellessä suorassa, sillä pienikin kiertoliike tekee häijyä.



Ensimmäisenä päivänä ihmettelin vähäistä turvotusta jalassa. Eipä tarvinnut enää ihmetellä muutaman tunnin jalkeilla olemisen jälkeen. Toinen huono idea samalle päivälle oli jättää särkylääkkeet ottamatta aamusta.  



Koko illan sitten makasin sohvassa kinttu koholla ja popsin lääkkeitä muutaman tunnin välein. 

Että se niistä kokeiluista sitten. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miun juttuja saa vapaasti kommentoida.