sunnuntai 26. elokuuta 2012

Päivä ilman kipulääkettä


Hei, miehän olin kokonaisen päivän ilman kipulääkkeitä ja olin sentää jalkeilla paljon. Se sai miut pohtimaan kivun olemusta ja huomasin, että aika monenlaista kipua voi olla. Olenhan mie toki entisenä sairaanhoitajana sen tiennyt aiemmikin.

Jo luokittelu fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja henkiseen kipuun saa aikaan monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Huomaisin, että miun pitää pohtia kipuasioita enemmän ja laatia siitä myöhemmin oma postaus.  

Sitä mie vaan ihmettelen, että tää polvihomma on aika pieni juttu isojen rinnalla ja siihenkin liittyy niin monenlaisia asioita. Monet tuntuvat olevan ohimeneviä ja haihtuvat jotenkin itsestään. Kuten kipu, kun se on poissa, on aika vaikea kuvatakin sitä ja sehän on kokemuksellista ja henkilökohtaista. Sanat eivät tee oikeutta kokemuksille, nekin ymmärretään jokainen omalla tavallamme. Kiinnostavaa omalta kannaltani on, minkä merkityksen annan asioille ja miten annan niiden vaikuttaa itseeni.   

Mahdollisia muita postauksia voisi tulla seuraavista teemoista:  
  • Työpalaverit kotisohvalla
  • Passiiviliikkuja ja kuntoutuminen, mitähän siitä tulee? 
  • Muuttuneet roolit sotkevat systeemiä
  • Tule apuun!
  • Mikä on toisin sauvoilla kävellessä?
  • Perumisten harmit
  • Miten yrittäjä pärjää sairaslomalla? 
  • Mitä tämä kaikki opettaa?
  • Jos metsään haluan mennä nyt
  • Sanojen symboliikkaa 
  • Hoitaja hoidettavan
Seuraava postaus tulee syyskuun alussa. Nyt lähden muutamaksi päiväksi viettämään laatuaikaa ihanien naisten kanssa. 




1 kommentti:

  1. Kiitos kirjoituksesta. Mukava lukea ajatuksia. Itselläni on ollut polvikipua jo pidemmän aikaa. Olen huomannut, kuinka se on vaikuttanut myös henkiseen jaksamiseen. Kurja vaiva, jotain apua siihen pitäisi hakea. Tällä hetkellä kotikonsteja yritetty ja tulehduskipulääkkeitä otettu.

    VastaaPoista

Miun juttuja saa vapaasti kommentoida.