maanantai 17. syyskuuta 2012

Hakaset nipsastiin


Olin varannut ajan paikalliseen terkkariin sairaanhoitajan vastaanotolle nettiajanvarauksella. Se oli todella kätevää ja nopeaa. Sairaanhoitaja kertoi, että suunnilleen yksi aika päivässä on varattu netin kautta. Hämmästelin sitä, koska tiedän puhelinajanvarauksen pitkän ja ärsyttävän jonotuksen. Heidän asiakaskunta kuitenkin koostuu suureksi osaksi muista kuin nettiajan kasvateista.

Heille tutuksi on tullut  ja tulee vastakin ”Olette jonossa, vastamme puheluunne mahdollisimman pian”,  tilu-lilu-lei ja toistuu…

Sairaanhoitaja poisti hakaset (leikkauskertomuksessa agraftit) nipsaamalla ne irti vähän samantapaisella vehkeellä kuin nitojan nastatkin irrotetaan tarvittaessa. Se tuntunut oikein miltään. Haavojen suojaksi pistettiin vielä ihoteippi.

Haavat olivat siistit ja Terveystalon varalta antama infektioilmoitus jäi täyttämättä. 

Eipä enää hakaset kiristä. Mukavaa.


Sikasiisti haava

Hakasten poisto

PS.  Eilen ajoin eka kertaa autolla yli kuukauteen. 15 km sujui ihan hyvin. Polvea alkoi toisin sisäsyrjältä kiristää ja olin tyytyväinen, ettei koematkani elokuvateatteriin ollut pitempi. Kävin katsomassa Puhdistuksen. Rankka, katsomisen arvoinen kuvaus naapureiden, ihmisten ja ideologioiden suhteista. Puhdistuksen jälkeen teki mieli pesulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miun juttuja saa vapaasti kommentoida.