lauantai 8. syyskuuta 2012

Kolmen tunnin hommat kolmessa päivässä


Yrittäjällä on yleensä kuukauden vaihteessa tehtävänä papereiden selvittäminen kirjanpitäjälle. Niitähän miekin aloin sitten toissapäivänä laatia. Torstaina sain tehtyä ajopäiväkirjat. Perjantaina jatkoin laskujen kimpussa. Se kävi työstä. Piti todella keskittyä asiaan ja tein laskun liitteitä monen lepotauon rytmittämänä. Tänään sitten heti aamiaisen jälkeen naputtelin hyvin keskittyneenä tiedot liitteistä pankin laskutusohjelmaan. Ohjelma on todella kätevä ja helppo käyttää – yleensä siis.

Nyt oli kuitenkin vähän sellainen olo, että lasku pitäisi vielä tarkistamisen jälkeenkin tarkistaa ennen sen lähettämistä sähköisessä muodossa eteenpäin. Printtasin sen ja sitten tulinkin näppärästi sulkeneeksi laskutusohjelman ja kadottaneeksi koko homman. Sinne hävisi aamupäivän työt taivaan tuuliin, kun en jostain syystä ollut tallettanut tekelettä välillä.

Kunnon tauko oli tarpeen. Sohvassa manailin touhujani, kun naapurin naiset tulivat pikavisiitille katsomaan sekä minua että hoidossa olevaa eläinkomppaniaa. Kerroin toilauksestani ja toinen vieraista totesikin suoraan, että artikulaationi kuulostaa vähän pehmeältä. Juupa juu, sitä ne lääkkeet teettää.

Parin tunnin lepotauon jälkeen uusi yritys tuotti tuloksen ja sain paperit kasattua. Toivoa sopii, että ne tarkistusten jälkeen ovat kunnossa.

Yhdestä jutusta olen tänään erityisen tyytyväinen. Sain yllätettyä tyttäreni soittamalla heille eka lomapäivänä selvitettyäni heidän uunituoreen prepaid-numeronsa kummitädiltäni. 

Liekö artikulaatio vielä illallakin ollut heikko, kun kuopus ei tunnistanut minua ”your mother is calling”  -repliikistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miun juttuja saa vapaasti kommentoida.